Tervetuloa tutustumaan Joensuun tilkkukillan toimintaan!


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kiltakuulumisia

Kiltamme kokoontui palmusunnuntaina saman pöydän ääreen turisemaan meneistä ja suunnittelemaan tulevaa. Kokoontumisissamme harvemmin tehdään konkreettisesti tilkkutöitä. Puhutaan tilkuista (ja tilkkujen vierestä) sitäkin enemmän, suunnitellaan ja ideoidaan sekä jaetaan inspiraatioita ja vinkkejä.

Tänä vuonna olemme ehtineet jo pitää virallisen vuosikokouksen, suunniteltu matkaa Finn Quilt ry:n tilkkupäiville Raumalle ja jopa toteutettu kyseinen matka!


Tunnelmia Rauman matkasta on luvassa myöhemmin tänne blogiin, mutta sunnuntain kokoontumisessa pääsimme kuulemaan mukana olleiden Tilkkutie 25 kokemuksista  ja ihailemaan ahkerien työpajalaisten tuotoksia. 


Leena kertoi meille nokipainannasta, 


nipsukukkaron teosta 


 ja omenröntti- mallin ompelusta.

Tämän vuoden tilkkupäivät olivat kiltalaistemme mielestä onnistuneet ja antoisa kokemus, eikä pitkä matkaakaan ollut tuntunut niin pitkältä kuin olisi odottanut. Kiitos hyvän seuran!

Virittäydyimme myös Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n jäsenilleen järjestämän tilkkutyökilpailuun Ihana valo tunnelmiin musiikin, mielikuvien ja sanojen kautta. Inspiraatioita syntyi, mutta syntyykö inspiraatioista töitä?

Kokoontumisen lopuksi pidimme kangasvaihtajaiset. Jokainen oli saanut tuoda mukanaan omasta mielestään rumia tai itselle turhia kankaita. Näitä sitten kauppasimme toisillemme. Monta kangasta löysikin uuden kodin!

Ei kommentteja: