Vaikka blogimme onkin viime vuonna päivittynyt verkkaalleen kiltamme on jatkanut edelleen toimintaansa virkeänä, vaikka hieman pienentyneenä. Tässä tärkeimpiä tapahtumia viime vuodelta.
Joensuun tilkkukillassa oli vuoden 2016 lopussa 13 jäsentä. Keskimäärin tapaamisiin osallistui 8 kiltalaista.
Kuukausitapaamisia oli vuoden aikana 12. Kokoonnuimme Kotikartanossa, killan jäsenet hoitivat vuorollaan emäntävuorot. Vastuuvetäjänä toimi Leena Turunen, sihteerinä Kaija Puustinen ja rahastonhoitajana Pirjo Tuomainen. Marjatta Varis oli matkavastaava, Hanna Rokkila blogin pitäjä ja Maila Kinnusen luona kokoontuivat päivätilkkuilijat.
Marjatta sai FQ:n ansiomerkin Lahden tilkkupäivillä.
Leena oli Finn Quiltin hallituksen varajäsen ja osallistui Lahden tilkkupäivien järjestelyihin.
Päiväryhmä kokoontui keväällä 9 kertaa, teimme seinätekstiilin Sireenipihaan. Syyskautena kokoonnuttiin 6 kertaa, teimme arpajaisvoitoiksi kransseja ja käpyjä.
Tapahtumia vuoden 2016 aikana:
Nyyttikestit-pikkujoulu pidettiin tammikuussa
Sireenipihan palvelukotiin lahjoitimme 16.3. kaikkiaan 4 torkkupeittoa, 6 seinätekstiiliä, 3 nukkea ja 2 muhvia
Tilkkulatu Lahdessa 19.-20.3.2016
Lahdessa meitä oli kaikkiaan 7, matkustimme junalla hyvien yhteyksien ansiosta.
Kokouspaikalla saimme tutustua monipuolisiin näyttelyihin ja runsaaseen kangas- ja tarvikevalikoimaan.
Leena osallistui vetäjien tapaamisen.
Nonstop työpajoista saimme muutamia uusia vinkkejä.
Ompelupäivänä 13.6. kokoonnuimme Kotikartanoon ompelemaan 9 palan neliöistä erilaisia blokkeja ja kokeilemaan paperin päälle ompelua
Valtakunnallinen tilkkunäyttely Mansetilkku oli nähtävänä Tampereella Haiharan taidekeskuksessa 9.-31.7.2016. Meiltä osallistui kolme työtä. Leena kävi paikalla ja kuvasi meille muillekin nähtäväksi.
Esillä mediassa
Huhtikuun puolessa välissä Pohjois-Karjalan radio kutsui Mailan ja Kaijan kertomaan killan toiminnasta ja seuraavana päivänä olimme markkinoilla mukana Radio yllättää -tapahtumassa luovuttaen turvavyön pehmikkeet rovaniemeläiselle mehukauppiaalle.
Näyttelyn avaamispäivänä Aini ja Kaija esittelivät radiossa näyttelyä yllättäin järjestyneessä ohjelmassa.
Näyttelystämme oli maininnat lehtien näyttelykalentereissa.
Nuppupeitot
Keskussairaalan lasten teho-osastolle luovutettiin vuonna 2016 31 nuppupeittoa pienille potilaille annettavaksi. Osastolle 10 annettiin 6 hieman isompaa peittoa.
Kyllä on kiva toimia samanhenkisten ystävien kanssa!
Tekstinä otteita Kaijan kirjoittamasta toimintakertomuksestamme.