Tervetuloa tutustumaan Joensuun tilkkukillan toimintaan!


maanantai 27. joulukuuta 2010

Killan pikkujoulussa

Vietimme leppoisaa pikkujoulua joulukuisena sunnuntaina hyvän ruuan ja ohjelman parissa. Ensimmäinen yllätys oli kauniisti katettu ruokapöytä ja tunnelmallisesti koristeltu kokoussali.



Heti seuraavana, ehkäpä vielä parempana, oli jouluinen päivällinen suussa sulavine ruokineen. Joululaulujen ja leikkimielisten käsityövuosihoroskooppien kanssa tapaamisessa aika vierähti kuin huomaamatta. Jokainen sai oman tähtien liikkeisiin perustuvan ennustuksen: ketä uhkasi kangasvuoren alle hautautuminen, kuka tulee menestymään tilkkukilpailuissa, kuka tulee elämään jatkuvan inspiraation alaisena ja niin edelleen. Syvensimme myös itsen ja toisien tuntemusta "tieteellisillä" kysymyksillä, mm. kummin päin ristii kätensä ja mitä se kertookaan luonteenlaadusta.

Jo näyttelyn yhteydessä olimme keränneet villasukkia. Pikkujoulussa villasukkamäärä karttui. Samalla kerättiin vapaaehtoinen osallistumismaksu, joka villasukkien kanssa lähetetään Naisten pankille. Naisten pankin kautta varat ohjautuvat kehitysmaissa pienlainoina naisille, jotka voivat käyttää lainan oman yritystoiminnan käynnistämiseen.

Joulu meni jo... Oikein hyvää tulevaa vuotta! Kiitos kiltakumppanuudesta kuluvana vuonna - jatketaan myös ensi vuonna käsitöiden parissa!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vielä nyt uuden vuodenkin puolella on iloinen mieli niin näyttelystä kuin pikkujoulustakin. Kyllä hyvässä seurassa on kivaa!
Topakkaa tätä vuotta jokaiselle!

Anonyymi kirjoitti...

Tilkkuilua on pakko harrastaa, koska mukana on niin hyvä naisporukka. Pois ei voi jäädä, vaikka joskus ei olisi inspiratiosta tai työhaluista tietoakaan. Ei tätä porukkaa voisi jättää. Jatta