Lauantaina kokoonnuimme ison pöydän ääreen, jonka ympärille viriteltiin tietokoneita ja tulostimia. Aiemmin osa porukasta oli valmistellut kankaan sivelemällä siihen värin kiinnittävää ainetta. Kangas pilkottiin A4 -kokoisiksi paloiksi, jotka silitettiin kiinni kopiopaperinippujen kuoripapereihin. Kangas kulkee sujuvammin tulostimen läpi. Digitaalisten kuvien sävyjä kannattaa säätää tavallista kirkkaammiksi, koska kankaalle siirtäminen syö värejä. Sitten päästiin kokeilemaan.
| Kankaalle voi tulostaa digitaalisesta kuvasta. |
| Vertailun vuoksi; alkuperäinen kuva ja kankaalle tulostettu kuva. Kankaalla kuvan pinta muuttuu kirkkaasta maalausmaiseksi. |
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä ihanuuksia tulosteista syntyy. :)
1 kommentti:
Kiva kun on reipas ja aikaansaava bloggaaja killassa! Työt näyttävät niin erilaisilta kuvissa verrattuna omin silmin nähtyihin, kokonaisuus hahmottuu paremmin.
Hauska harrastus, jatketaan! ap
Lähetä kommentti