Tervetuloa tutustumaan Joensuun tilkkukillan toimintaan!


tiistai 8. toukokuuta 2012

Oi, mitä löytämisen riemua!

Monen suusta on kuulunut huokailua, kun ei innosta kotona olevat kankaat, on vain rumanvärisiä tai muulla tavoin vääränlaisia. Kun useammalla tuntui olevan sama tilanne, niin tätä helpottaaksemme järjestimme kankaiden vaihtotorin! Eri kokoisten pussien ja nyssäköiden kanssa saapui väkeä killan tapaamiseen. Jopa killan ulkopuolelta eräs rouva toi itselleen tarpeettomia kankaita -kiitos! Itse olin kokenut luopumisen tuskaa "raskisinko sittenkään antaa mitään pois", mutta kassillisen kankaita sain kasattua, joita en todellakaan halunnut enää kotiin takaisin kuljettaa. Moni muu oli samanlaisin aatoksin liikkeellä!

Kokousasioiden ja kahvittelun jälkeen leväytimme kangaspussit pitkälle pöydälle. Oi, mitä löytämisen riemua! Jälleen tuli todettua, että toisen hyljeksimä voi olla toiselle löytö. Ainakin sillä hetkellä... :) Jotkut osasivat suhtautua pidättyväisesti kangasta pullistelevan pöydän antimiin, joillakin kankaansäilytystila kotona ei ainakaan tyhjentynyt. Itsellenikin kävi niin, että saman kassin kanssa lähdin tapaamisesta kotiin. Kyllä se edelleen pullisteli, mutta onneksi sisältö oli vaihtunut! :)

Alkuverryttelyä

Monenlaisia kankaita

Löytöjen tutkimista

Kankaita, joita kukaan ei halunnut, jäi kohtuullisen paljon. Kokosimme niistä värilajitelman tulevia peittoprojekteja varten. Lisäksi päiväkotiin lähti säkillinen peruspuuvilloja ja hieman erikoisempia kankaita, kuten tekoturkista ja valeheijastinkangasta. Vielä saatiin pussi SPR:n kirpputorille.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Piikoja ja emäntiä

Aurinkoisena huhtikuun tiistaina kokoontui päiväryhmä Tuulan luokse. Kahvittelun jälkeen valtasimme työhuoneen ja keittiönpöydän. Osalla porukasta oli muistijälki ja kokemusta vepsäläisnukkejen tekemisestä, osa jatkoi tuotekehittelyä joulua silmällä pitäen. Piikoja ja mahtavia emäntiä valmistui!

Marjatta leikkaa kangasta nukkeihin.
Suunnittelua.
Lisää tuotekehittelyä.
Nuken kokoamista.
Päivän saldo. Ainakin ovat iloisen kirjavia! :-)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kevään koristukseksi


Talviloman sunnuntaina kokoonnuimme tilkkutapaamiseen. Ensin kahviteltiin, jonka jälkeen keskustelimme kesän Tallinnan matkasta. Virallisen osuuden jälkeen teimme koruja vetoketjuista. Monenlaisia luomuksia, kivoja rinta-, hius-, laukku- yms. koruja valmistui!








tiistai 14. helmikuuta 2012

Vuosikokoustelua

Vuosikokouksessa tutustuttiin viime vuoden toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen. Paljon kaikenlaista olimme puuhailleet ja hyvällä mielin voimme jatkaa kuluvana vuonna. Samalla suunnittelimme kevään toimintaa ja kesän kohokohtaa, Viron matkaa. Tulossa on muun muassa koruaskartelua ja kankaiden vaihtotoria. Lisäksi alamme valmistautua vuoden 2013 tilkkupäiviin Siilinjärvellä.

P.S. Kasvitieteellisen puutarhan Botanian kahviossa on nyplättyjen perhosien näyttely! Kannattaa käydä tutustumassa! :)

torstai 19. tammikuuta 2012

Kevätsuunnitelmia

Killassa palailtiin tilkkuasioiden ääreen vuodenvaihteen jälkeen. Ensin vähän kuulumisia, mm. Marjatan tuoreesta isoäitiydestä ja keskustelua presidentinvaaleista. Olipa Kirsti tuonut näytille tilkkupeiton. Asiaankin päästiin eli kevään toiminnan suunnitteluun. :-)

Kevään tapaamiset:

12.2. killan vuosikokous
11.3.
                        (Vaasan tilkkupäivät 24.-25.3.)
15.4.
6.5.

Päiväryhmä aloitti tapaamiset tällä viikolla tiistaina Mailan luona.

Pistähän päivämäärät kalenteriin! Tapaamisissa nähdään!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Pikkujoulutunnelmissa




Sunnuntaina vietimme päivällisen merkeissä pikkujoulua Kotikartanon juhlasalissa. Jouluherkkuina oli salaatteja, kalkkunaa, pariisinperunoita ja lämpimiä hedelmäisiä juureksia. Jälkiruuaksi raikasta mangokakkua. Nam nam! Ruuan ja joululaulujen lomassa teimme pienen katsauksen satuihin, jotka jokaisen tilkkuilijan olisi hyvä tuntea! Kiitos Ainille ja Marjatalle ohjelmasta sekä Hannalle säestyksestä! Arvaatko, mistä sadusta seuraavassa on kyse?


-          Katso muoriseni, joku on nukkunut vuoteessani!!!!
-          Hyvänen aika! Suurella vaivalla tikkaamani tilkkutäkki on aivan rutussa.
-          Katso muoriseni, joku on piehtaroinut sinunkin vuoteessasi!
-          Pellavalakanani! Mankeloinnista ei ole enää tietoakaan!
-          Eikä tässä vielä kaikki! Joku rötköttää vieläkin pikkuisemme sängyssä.
-          Iiiik! Apua, aja se pois!


Porukastamme löytyi todella hyviä näyttelijöitä...
... sekä arvaajia!
Maila kertoi tilkkunäyttelyn kuulumiset.

TUNNELMALLISTA JOULUN AIKAA! TILKKUILLAAN JÄLLEEN ENSI VUONNA!

torstai 8. joulukuuta 2011

Arpajaispeitot uusille omistajille

Tilkkunäyttelyn yhteydessä järjestimme perinteeksi muodostuneet arpajaiset. Pikavoittojen lisäksi pääpalkintoina oli yksi yhden hengen sängynpeitto ja kolme torkkupeittoa. Varsinkin suurin peitto oli siitä erityinen, että edellisvuoden näyttelyvieraat olivat tilkku kerrallaan sommitelleet peiton. Kiltalaiset ompelivat peiton valmiiksi talven aikana. Arvonta suoritettiin näyttelyn viimeisen aukiolopäivän lopuksi ja peitot luovutettiin la 26.11. arpaonnekkaille.

Perinteinen tilkkutyö. Näyttelyvieraiden sommittelema peitto. Työn koko 152 x 221 cm.
Torkkupeitot odottavat uusia onnekkaita omistajiaan.
Virallisena arpaonnettarena kirjaston vahtimestari.
Kaija kirjaa onnekkaiden yhteystiedot ylös.
Sininen torkkupeitto. Työn koko 134 x 173 cm.
Ruututorkkupeitto. Työn koko 122 x 138 cm.
Pääpalkintopeitosta ylijääneistä tilkuista ommeltu torkkupeitto. Työn koko 127 x 156 cm.
Punaisen pääpalkintopeiton voittaja Marjatta Varis.